Humu-klubi #66 - Puiset heilat, Robert Ensio Niemistö
Humu-klubin kahdeksas toimintavuosi jatkuu lauantaina 7. maaliskuuta, kun klubi parkkeeraa B & J’s Livingroomiin Niiralaan. Ilmaistapahtumassa nähdään turkulais-tamperelainen Puiset heilat sekä sooloileva Itä-Hollola Installaatio -yhtyeestä tuttu Robert Ensio Niemistö.
LA 7.3.2020 B&J'S Livingroom
Ei pääsymaksua
Showtime klo 21.00
Vuonna 2005 Rovaniemellä perustettu ja vuonna 2017 turkulais-tamperelaiseksi ryhmäksi muodostunut Puiset heilat toimii nykyisin noin kahdeksan kätisenä tulevien keski-ikäisten hassunapeana folkrock -yhtyeenä. Puiset heilat esittää luontoa ja ihmisluontoa kuvailevia kappaleitaan, joiden aiheet vaihtelevat tämänpuoleisesta tuonpuoleiseen ja arkirealismista surrealismiin. Yhtyeen tuorein albumi ”Kuu paistaa risukasaan” julkaistiin syksyllä 2019.
ROBERT ENSIO NIEMISTÖ
Robert Ensio Niemistö on musiikintekijä ja kotimaisen undergroundin hiomattoman timantin, Itä-Hollola Installaation ydinvoima ja kitaristi. Ensimmäistä kertaa soolona Humu-klubilla esiintyvä Niemistö julkaisi vuonna 2019 huikean ”Tätä on rock’n’roll” kokoelmavinyylin. Robert Ensio Niemistö on rohkea oman tiensä kulkija, jonka biisikynä on tuottanut niin rehellistä A-luokan rockia ja säröistä lo-fi poppia kuin herkkiä balladejakin.